Mikroprosessorista kelloa
12.01.2024

ESP32 käteen ottaessa alkaa ideat laukkaamaan, mielessä käy monenlaista käyttöä. Tällä kertaan päädyttiin hieman käytännöllisempään projektiin. Tällä kertaa hyllystä löytyi vanhan projektin käytetyt yksittäiset ledit, juotos pyrähdyksen jälkeen kasassa oli 8x8 matriisin verran ledi "nauhaa". Ledit valmiiksi saatua oli edessä lähteä muuttamaan olemassa oleva koodi pienemälle 8x8 näyttötaululle, sekä muunnella minkä ledin takana mikäkin sana on. Tarpeen mukaan myös suuremmat ja personalisoidummat näyttötaulut on tehtävissä, omaan makuun tuli tehtyä mahdollisimman kompakti. Miinuksena koon mukana tulee vain viiden minuutin tarkkuus, ja myös aamu / iltapäivä osoittimet joutui karsimaan.

Sanakellon runko sekä ledien diffuserit tekeminen onnistuu näppärästi 3d-tulostaen, runkoon mustaa ja diffusereihin läpinäkyvää materiaalia. Tulostus mallista on helppo lähteä muuttamaan kellotaulun kokoa mieleisekseen, prototyyppiin päätyi 18x18cm kellotaulu. 

Kello taulun tulosteltua pääsi liimailemaan ledejä paikoilleen, vielä prototyyppi vaiheessa johdotus tuotti omat ongelmansa. Onneksi jatkossa tulee käytettyä ledi nauhaa, jolloin ylimääräistä johtoviidakkoa ei pääse syntymään! Ledien liimauksen jälkeen jäi enää takaseinän tulostus sekä koodin sisään heitto, sekä sen testailu. Projektiin käytetty mikroprosessorin saa kätevästi verkkoon kiinni ja tämän avulla myös pysyy ajassa ilman sisäistä patteria. 

Alkuperäinen koodi on 10x10 ledi taululle, mutta sitä muuttamalla saadaan näppärästi tehtyä myös pienempiä kelloja. Esimerkiksi tässä tapauksessa 8x8 taulu. Koodi sisältää myös pienimuotoiset asetukset, kuten taulun kirkkauden säätö yö tunneille sekä ledien värin vaihdon.

Tästä projektissa on tulossa kurssi heti materiaalien saatuamme. Pysy siis kuulolla! 

~Niko L~